16.6.2012

AINO NUKKUU - Miten se onnistui?

Yli puoli vuotta unta tunnin-parin pätkissä...

Tässä aikajärjestyksessä mitä kaikkea teimme, jotta saimme AINOn NUKKUMAAN.

1) Pantleyn irroitusmenetelmä
Ainolle oli kehittynyt voimakas rinta-assosiaatio. Hieman yli puolivuotiaana eli tammikuussa 2012 hän oppi irroitusmenetelmän avulla nukahtamaan iltaisin itsenäisesti. Taito ei kuitenkaan siirtynyt yöllisiin havahtumisiin, vaan rinta oli saatava suuhun unien jatkumiseksi.

2) Vaunupäiväunet
Samoihin aikoihin (tammikuun pakkasten ja lumikaaoksen keskellä) aloitimme nukuttaa Ainoa päiväunille yksinomaan ulkona vaunuihin. Tämä saattoi osaltaan olla edistämässä itsenäisen nukahtamisen taitoa. Käytäntö jatkuu edelleen eli kotikulmat ovat tulleet tutuiksi...

3) Kertakäyttövaippa yöksi
Tämä oli ihan ehdoton aamuöiden rauhoittaja kun yösyöminen oli suurimmillaan.

4) Nukkumaanmenoajan aikaistaminen
Tätä yritettiin kuukausia ja se onnistui vasta kun muutaman päivän matkamme huhtikuussa 2012 sekoitti rutiinit kokonaan.

5) Päivärytmi
Sen kulku on teipattu jääkaapin oveen ja sitä noudatetaan...

6) Ruokavalio
Yöllinen maidon ahmiminen johti ruokahaluttomuuteen päivällä ja sitä kautta todelliseen kovaan nälkään taas seuraavana yönä ja sitä seuraavana... Jos yösyötöt olisi vain lopettanut, olisi Aino huutanut nälkää, mitä emme tietenkään halunneet.

Ruokavaliokokeilu alkoi huhti-toukokuun vaihteessa 2012 mahdollisimman tuhdin ruuan tarjoamisella. Ratkaisu löytyi kuitenkin soseiden ja syöttämisen mukaanottamisesta pelkän lapsentahtisen sormiruokailun rinnalle. Oli omituista alkaa tarjota soseita 11kk vanhalle vauvalle, joka oli puolivuotiaasta asti ruokaillut itse... Toisaalta se tuntui hyvin luontevalta, sillä Aino oli ollut ruokahaluton päivisin jo niin pitkään, ettemme enää mieltäneet hänen lainkaan (sormi)ruokailevan.

7) Iltarutiinit
Toimivin oli keksintö toivotella kaikille karvaisille ystäville vuorotellen hyvät yöt ja vilkutella perään. Tätä voi toistella loputtomiin vireystilasta riippuen. Ja mikä parasta, kun 11kk alkoi ymmärtää "nukkumaan" sanan merkitystä, saimme lyömättömän keinon yövieroitukseen: Maitokin menee nukkumaan.

8) Yövieroitus
Kun ruoka alkoi toukokuun puolenvälin tienoilla maistua, ei yöimetyksiä enää tarvittu nälkään. Paria viikkoa vajaa yksivuotiaalle tehty yövieroitus oli Aino nukkumaan-projekti kulminaatio ja toimi meillä ikäänkuin unikouluna.

Kärräsimme neljänä yönä nukkuvaa Ainoa ympäri öistä Helsinkiä. Lähemmäksi itkutonta vieroitusta tai unikoulua tuskin voi päästä. Viidentenä yönä vaunuille ei enää ollut tarvetta.
_____________________________

Tällä hetkellä, vähän yli kuukausi öisten kärrykävelyiden jälkeen, Aino nukahtaa noin 21:30 ja havahtuu ensimmäisen kerran vasta viiden-kuuden aikaan aamulla. Imetyksen jälkeen hän nukahtaa uudestaan vielä tunniksi tai pariksi.
_____________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti